Reipasta retkeilytoimintaa luonnon rauhassa

Ulkoilufoorumin kannanotto Metsähallituksen Luontopalveluiden tason säilyttämisen puolesta

Ulkoilufoorumi vaatii Metsähallituksen Luontopalveluiden budjettirahoituksen nostamista

Viime aikoina julkisuudessa käyty keskustelu suunnitelmista vähentää Metsähallituksen Luontopalveluiden omasta ylläpidosta retkeilijöiden taukopaikkoja osoittaa nykyisen budjettirahoituksen riittämättömyyden virkistyskäytön tarpeisiin. Tämä on huolestuttavaa kansalaisten ulkoilumahdollisuuksien ja liikkumisen näkökulmasta. Ulkoilujärjestöt vaativat, että rahoitusvaje tulee korjata budjettiriihessä ja tulevissa hallitusohjelmissa sillä luontopalvelujen perusrahoituksen taso ei ole riittänyt pitkäjänteisesti kattamaan ylläpitokulujen lisäksi muodostuvia korjausinvestointitarpeita.

Metsähallituksen Luontopalveluiden hallinnassa olevan virkistys- ja matkailukäytön palvelukokonaisuuden korjausvelka on kasvanut yhteensä noin 44,2 miljoonaan euroon. Metsähallituksen Luontopalveluille valtion budjetista osoitettu perusmääräraha on kuitenkin pysynyt pitkään samalla tasolla, vaikka Luontopalvelujen hoitamien kohteiden määrä ja käyntimäärät erityisesti kansallispuistoihin ovat lisääntyneet.  Hyväkuntoiset reitistöjen ja autiotupien verkostot muodostavat perustaa kasvavalle virkistys- ja matkailukäytölle edistäen samalla luonnonsuojelullisten tarpeiden huomioon ottamista, kun maaston kulumista voidaan välttää ohjaamalla kulkemista merkityille reitistöille.

Metsähallituksella valtion maiden hoitajana on velvollisuus pitää ulkoiluun liittyvistä reiteistä, taukopaikoista, laavuista tulipaikoista ja vessoista huolta, jotta kansalaiset pääsevät liikkumaan ja hoitamaan hyvinvointiaan alati kasvavien sote-menojen hillitsemiseksi. Retkeilyn puitteiden kunnossapidolla on lisäksi todella suuri imagoarvo Suomen kasvavalle matkailulle sekä maakuvallemme, johon olennaisena osana kuuluvat luontoelämykset. Nykyinen Luontopalveluiden rahoituksen kehitys heikentää virkistysmahdollisuuksia sekä matkailuyrittäjien mahdollisuuksia kehittää olemassa olevia palveluitaan. Mikäli budjettirahoitusta ei nosteta, Metsähallituksen kyky huolehtia retkeilyvarustuksesta eri puolilla maata heikkenee entisestään, korjausvelan jatkuvasti kasvaessa.

Ulkoilufoorumi katsoo, että Metsähallituksen Luontopalveluille tulee taata riittävät resurssit, jotta korjausvelka saadaan kurottua umpeen ja samalla edistetään kansalaisten mahdollisuuksia nauttia suomalaisesta arvokkaasta luonnosta.

Taustaa: https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Muut/mhlp-korjausvelkaselvitys2017.pdf

Mukana olevat järjestöt: FEE Suomi (Suomen Ympäristökasvatuksen Seura), Luonto-Liitto, Reserviläisurheiluliitto, Sukeltajaliitto, Suomen Latu, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Luontoyrittäjyysverkosto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Melontakouluttajat, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Työväen Retkeilyliitto

Lisätiedot:
Ulkoilufoorumin puheenjohtaja: Jaakko Nippala, 040 451 9131, jaakko.nippala@partio.fi

Julkilausuma on laadittu ulkoilufoorumin verkostotyönä. Lisätietoja ulkoilufoorumista: https://www.partio.fi/tietoa-meista/partio-vaikuttaa/ulkoilufoorumi

Jakelu:

-Ulkoilufoorumin jäsenjärjestöt
-Valtiovarainvaliokunnan jäsenet
-Maa -ja metsätalousvaliokunnan jäsenet
-Ympäristövaliokunnan jäsenet
-Hallituspuolueiden puheenjohtajat
-Ympäristöministeriö
-Maa- ja metsätalousministeriö
-Valtiovarainministeriö
-Puolueille eduskuntavaaliohjelmatyön evästykseksi
-Metsähallitus

kuva: Juha Saarinen

Pippovuoman suoluontopolku

Comments are closed.

Ota yhteyttä

    Nimi (pakollinen)

    Sähköposti (pakollinen)

    Aihe

    Viesti

    ×
    Suaskumpu

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    Helmikuu
    Maaliskuu
    Huhtikuu
    Toukokuu
    KesäkuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL
    HeinäkuuAVAVAVAVAVAVAVAV
    Elokuu
    Syyskuu
    Lokakuu
    Marraskuu
    Joulukuu
    ×
    Kelokämppä

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu2x2x2x2x2x
    Helmikuu2x2x2x2x2x/2x2x/3x3x---
    Maaliskuu
    Huhtikuu-
    Toukokuu
    KesäkuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Heinäkuu
    ElokuuXXXXXXXX
    SyyskuuAVAVAVAVAVAVAVAVAVAVAVAV-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Tiira

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    Helmikuu
    Maaliskuu
    Huhtikuu
    Toukokuu
    KesäkuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL
    Heinäkuu
    ElokuuXXXXXXXXXX
    SyyskuuXXXXXX
    Lokakuu
    Marraskuu
    Joulukuu
    ×
    Liiteri

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    Helmikuu
    Maaliskuu
    HuhtikuuXXXXXXXX
    Toukokuu
    KesäkuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL
    Heinäkuu
    Elokuu
    Syyskuu
    Lokakuu
    Marraskuu
    Joulukuu
    ×
    Rihma-1

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    TammikuuXXXXXXXXXXXXXXXXX
    HelmikuuXXX/X---
    MaaliskuuXXXXXXXXXXXXXX/XXXXXXXXXXXX
    HuhtikuuXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX/XXXXXXX-
    ToukokuuX
    KesäkuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Heinäkuu
    ElokuuAVAVAV
    SyyskuuXXXXXXXXXXXXXXX-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Rihma-2

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    TammikuuXX1x1x1x1x1x/XX1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x
    Helmikuu1x2x2x2x2x2x1x1x1x1x1x1x1x1x/1x1x/1x1x/1x1x/1x1x/1x1x/1x1x/1x1x1x1x1x1x1x1x1x---
    Maaliskuu1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1xXXXXX
    HuhtikuuXXXXXXXXXXXXXXXX/XXXXXXXX-
    ToukokuuXXAVAVAVAV
    KesäkuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Heinäkuu
    ElokuuAVAVAV
    SyyskuuXXXXXXXX-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Rihma-3

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    TammikuuXXXXXXXXXXX1x1x1x1x
    HelmikuuXXX---
    MaaliskuuXXXXXXXXXXX/XXXXXX+koiraX+koiraX+koiraX+koiraX+koiraX+koiraX+koira
    HuhtikuuX+koiraX+koiraX+koira/XXXXX/XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX-
    ToukokuuX
    KesäkuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    HeinäkuuX
    ElokuuXXXXXXX
    SyyskuuAVAVAVAVAVAVXXXXXXXXXXXXXXX-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Jalasmökki

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    TammikuuXX1x2x2x2x2x2x2x
    HelmikuuXX---
    Maaliskuu
    HuhtikuuAVXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX-
    Toukokuu
    KesäkuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLXXXXXXXXX-
    Heinäkuu
    Elokuu
    SyyskuuXXXXXXXXXXXXXX-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Pitkäjärvi

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    Helmikuu---
    Maaliskuu2x2x2x2x2x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x1x
    Huhtikuu2x2x2x2x2xXXX-
    ToukokuuTRLTRLTRLTRL
    Kesäkuu-
    HeinäkuuXXXXX
    ElokuuX
    SyyskuuXXXXXXXXXXX/TRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Teräväpää

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    Helmikuu---
    MaaliskuuXXXXXXXXX
    HuhtikuuXXXXXXX-
    ToukokuuTRLTRLTRLTRL
    Kesäkuu-
    HeinäkuuXXX/XXXXXXX
    ElokuuXX
    SyyskuuXXX/TRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Tohli

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu2x2x2x2x
    Helmikuu1x1x1x1x---
    MaaliskuuXXXXXXXXX2x+koira2x+koira2x+koira
    Huhtikuu3x3x3x3xXXXXX-
    ToukokuuXTRLTRLTRLTRL
    Kesäkuu-
    HeinäkuuXXX/XXXXXXX
    ElokuuXX
    SyyskuuXXXXXXXXXXX/TRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu2x
    ×
    Piilo

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    TammikuuXXX
    Helmikuu---
    MaaliskuuXXXXXXXXX
    HuhtikuuXXX-
    ToukokuuTRLTRLTRLTRL
    Kesäkuu-
    HeinäkuuXXX/XXXXXXX
    ElokuuXX
    SyyskuuXXXXXXXXXXX/TRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Einari-maja

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    HelmikuuXXXX2x2x2x---
    Maaliskuu2x2x2xXXXX2x2x2x2x
    Huhtikuu3x3x3x2x2xXXX/XXXXXXXXXX-
    ToukokuuTRLTRLTRLTRL
    Kesäkuu-
    HeinäkuuXXX
    Elokuu
    SyyskuuXXX/TRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Lokakuu
    Marraskuu-
    Joulukuu
    ×
    Käkkälö

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varaus
    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    Helmikuu
    Maaliskuu
    Huhtikuu
    Toukokuu
    KesäkuuAVAVAVAV/TRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL-
    Heinäkuu
    ElokuuAVAVAVAV
    Syyskuu-
    Lokakuu
    Marraskuu
    Joulukuu
    ×
    Lätäskurkkio

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varaus
    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    Helmikuu
    Maaliskuu
    Huhtikuu
    Toukokuu
    Kesäkuu
    Heinäkuu
    Elokuu
    Syyskuu
    Lokakuu
    Marraskuu
    Joulukuu
    ×
    Ukonjoki, koko talo

    Varaus alkaa klo 12.00 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12.00.

    X = varattu koko maja
    x1, x2 jne. = varattu kyseinen määrä vuodepaikkoja

    AV = alustava varaus

     12345678910111213141516171819202122232425262728293031
    Tammikuu
    Helmikuu
    Maaliskuu
    Huhtikuu
    Toukokuu
    Kesäkuu
    Heinäkuu
    Elokuu
    SyyskuuTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRLTRL
    Lokakuu
    MarraskuuXXX
    Joulukuu
    ×
    Ukonjoki, koko alue